Ohitusharjoituksia

Näin alun motivaation takia tekee mieli samantien tulla uudestaan päivittämään ;) On ollu meinaan niin hyvin ja hienoja koirien ohitusharjotuksia tänään! Päivällä mentiin siskojen kerrostalon alaovella ison, lyhytkarvaisen, vähän tanskandogin näköisen koiran ohi murisematta. Myöhemmin lenkillä tehtiin ohitusharjoitus kultaisennoutajan ohi, tosin musta tuntuu, ettei Nekku edes tajunnu, että siinä menee koira, kun annoin namia ja käskin ohi. Kääntyi katsomaan heitä heidän mentyä ohi, mutta ei kuitenkaan murissut, oli vain kiinnostuneen oloinen.

Myöhemmin illalla mettäpolulla ohitettiin sakemanni ja lappari, Nekku kyllä tuijotti, muttei murissut. Sen jälkeen ohitettiin samaan tapaan kadulla myös kaksi pientä vaaleaa koiraa ja leonbergi. Jokaisella kerralla johdatin namilla ja sanoin ohi. En ole aivan varma, onko vielä epäileväinen, vai ennemmin kiinnostunut. Vielä viime sunnuntaina tosin murina alkoi ihan heti koiran nähtyään ja mun käskyt ei kiinnostanut juuri ollenkaan, nyt ei ole samaa reaktiota ollenkaan. Kuuntelee mitä mä sanon kiitettävän hyvin ja namit kiinnostaa. Jopa kuivanapeista käy kierroksilla ;D

Nekku onnistuu sulattaa mun sydäntä päivä päivältä yhä enempi ja enempi <3

Mistä kaikki alkoi?

Kuuden vuoden ajalta mulle on kertyny kotoa koirakokemuksia, kun oon saanu seurata siskon sammarin elämää. Tämän ensimmäisen koiran jälkeen on koiramäärä kasvanut neljään, tosin niistä yksi, uros, on osaomistuksessa minun ja kolmannen osapuolen kanssa, ja keskimmäinen narttu on nykyään toisen siskoni. Itse olen jo parin vuoden ajan haaveillut ihan omasta koirasta. Viime syksynä se haave kasvoi sitten ylisepääsemättömän suureksi, ja aloin miettimään mikä se oma rotu voisi olla, vaikka noista siskojen sammareistakin tykkään hirmuisen paljon. Itsellä on aina ollut mielessä, että kun koiran hankin, sillä on oltava PK-oikeudet. Alkuun mietin sitten tolleria, mutta sattumalta minulle ehdotettiin auspaita. Mitä enemmän siitä sitten sain tietoa ja näin livenä erilaisissa tilanteissa, sitä enemmän se alkoi tuntua omalta! Kävin myös katsomassa erilaisia harrastuksia ja pekotoiminta muodostui niiiin suureksi haaveeksi, että aloin sitten etsimään siihen soveltuvaa koiraa. Minulle oli myös tärkeää, että koira toimisi myös kotioloissa hyvin ja että löydän hyvän kasvattajan, joka jaksaa minua auttaa ja neuvoa. Nyt sitten toiveeni on toteutunut loistavasti kaikin puolin :) Varsinkin nimittäin Nekun kasvattajalta olen oppinut hurjan paljon kaikkea jo ennen kuin edes oltiin varmoja, että juuri minä saan tuon hurmuripojan :)

Tässä blogissa kertoilen meidän kahden Hazelin elämästä. Meillä oli ala-asteella englannin tunneilla jokaisella omat englanninkieliset nimet, ja mä olin Hazel. Meillä oli siis heti jotain mikä yhdistää :) 'Hazels going' kuvaa sitä miten me tullaan ja mennään paikasta toiseen ja koetaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta yhdessä<3
Olen tullut ja mennyt nyt sitten "rusakkoni" kanssa reilun viikon ja milloin mitäkin keksinyt sen pään menoksi. Alussa muutaman päivän ajan Nekku oli kaikkea kohtaan aika arka, mikä on kyllä sinänsä ihan ymmärrettävää. Nyt on kuitenkin tapahtunut aivan järjettömän huimaa rohkaistumista muutaman viime päivän aikana! Tiistaina käytiin Elimäen terveyskeskuksen hoivaosastolla tutustumassa vanhuksiin. Liukuovet oli todella ihmeelliset, ja niitä piti alussa vähän pelätä, mutta muuten kulki siellä kuin olisi aina ollut! Vanhuksien kanssa käyttäytyi todella nätisti ja hoitajat oli tositositosi ihania Nekun mielestä :) Sitä ennen oltiin käyty mun isänisällä, ja Nekku alkoikin olemaan todella väsynyt päivän höykytyksistä, olisi siis halunnut vain käydä nukkumaan sinne terveyskeskuksen lattialle... :') Samalla lailla olin iloinen, kun käytiin viikonloppuna mätsärissä, joka hirvitti aika paljon aluksi Nekkua, mutta lopulta nukkui sielläkin ison osan ajasta. Ollaan myös saatu hurjan paljon hyviä ihmiskokemuksia viime aikoina. Vähän pidättyväinen tuo on, mutta rohkaistuu joka kohtaamisella entistä enemmän <3

Ohittavien koirien kanssa meillä on ollut kuitenkin ongelmia turhan paljon. Nyt sitten olen yrittänyt vahvistaa tuon itseluottamusta toisten koirien kanssa ja olen ollut melkein tippa linssissä miten ihanasti siskon kaksi nuorinta sammaria (puoltoista vuotiaat uros ja narttu) ovat tässä auttaneet. Turo ja Naava ovat leikittäneet Nekkua, olleet todella varovaisia leikkiessään, ja noin 90% vetoleikeistä Nekku on saanut voittaa! Pihalla vaan Nekkua taitaa nyppiä kun ei pysy isojen mukana ;) Nyt en ole sunnuntai illan jälkeen päässyt ohitustilanteeseen toisen koiran kanssa, ja mielenkiinnolla odotankin, olisiko muutosta tapahtunut. Myös tapaaminen parin brasilianterrieripennun kanssa teki hyvää Nekulle maanantaina, kun ei joutunut olemaan alakynnessä. :) Toivon vaan, ettei niille brasseille jääny huonoa kokemusta..

Ollaan myös pitkin viikkoa otettu vesitreenejä kaikenlaisissa kuralammikoissa. Samalla on siis saanut myös suihkutreenejäkin... Suihkussa käynnit on poikkeuksetta ollu ikäviä, mutta namien voimalla niistä on selvitty. Keskiviikkona Nekku pääs traktorin kyytiin ja se meni tähän mennessä kaikista uusista kokemuksista parhaiten! Autoiluun ja junailuunkin jätkä on sopeutunut hyvin ja myös hyvin nopeasti, lähinnä nukkuu kaikki matkat.

Yksinolostakin ollaan joka päivä otettu harjotuksia, pisimmillään ollut kuitenkin vasta reilu 5 tuntia yksin. En yhtään sitten tiedä, kuinka paljon itkee sillä aikaa, mutta ainakin alkuun on rauhoittunut nopeasti syömään luita, tai nukkumaan, ja siinä ollaan edistytty huimaa vauhtia! Viime yönä kokeilin myös ensimmäistä kertaa, että malttaako tuo nukkua koko yön, ja otin kaikki lelut ja luut pois. En kuullut kertaakaan yön aikana itkemistä tai muuta liikehdintää (nukuin kyllä itse aika sikeästi, kiitos univelkojen :D), ja olen aika varma, että Nekku tajusi, että nyt nukutaan! Harjoiteltu on myös malttamista, eli ettei lattialle asetetun namin kimppuun hyökätä kuin vasta käskystä. En voi ku ihmetellä miten viisaan koiran olen saanut, kun edistyminen on uskomattoman nopeaa kaikessa mitä opetan! :) Ollaan siis myös otettu alkeistokotreenejäkin, ja tehty pieniä temppuja. Kohta voi varmaan jo käsiapuja jättää pois ;D

Ainiin, Nekulla taitaa olla identiteettikriisi. Se luulee vissii olevansa kissa, tulee meinaan niitten kanssa paaaaljon paremmin toimeen, kuin koirien... Tai sit se vaan johtuu siitä, et ne on samankokosia ku hän itse, eikä koe uhkana. Suuri ongelma oli ymmärtää maanantaina miksei mamma anna mennä leikkimään mamman serkun kissojen kanssa...